Piikki lihassa on välttämättömyys

Jäin miettimään sairauden näkyvyyttä päivittäisessä elämässä: miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää, mitä diabeetikon elämään kuuluu. Sitten tajusin.

"Kuinka monta kertaa päivässä otat lääkettä?" Tämä lienee yleisin kysymys, joka minulta diabeetikkona kysytään. Vastaus on sinänsä merkityksetön, mutta kerron silti - otan perusinsuliinin kahdesti päivässä, jonka lisäksi pistän aina ruualle lääkkeen erikseen. Pistosten kokonaismäärä siis vaihtelee riippuen siitä, miten usein syön ja miten usein joudun korjaamaan sokeritasapainoa ylimääräisillä pistoksilla.

Miksi tämä kiinnostaa kaikkia muita paitsi diabeetikoita?

Koska piikki lihassa on ainut asia, joka näkyvästi erottaa meidät muista. Se on oikeastaan ainoa asia, jonka kautta sairauden edes huomaa, jos hoitotasapaino on kunnossa. On epänormaalia, että joku pistää neulalla itseensä ennen ruokailua. Pistäminen pelottaa ja kiehtoo ihmisiä kaikista eniten - totta kai se siis kiinnittää eniten huomiota. Mutta se on pienin huoleni diabeetikkona.

Piikki lihassa on käytännössä vain välttämättömyys, jota ilman sairauden hoito olisi mahdotonta. Siihen ei auta kiinnittää sen suuremmin huomiota, ettei koe itseään epänormaaliksi lounaalla. Toki pistospaikkoja täytyy vaihdella sopivasti, jottei tule kovettumia ja imeytymishäiriöitä. Muuten pistäminen kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Kanssani enemmän tekemisissä olevat ihmiset tietävät, että pistosta enemmän draamaa aiheuttaa esimerkiksi suunnittelematon urheilu tai ruokailu. Että pistosta suurempi huoli minulla on tavallisista taudeista, esim. flunssasta, joka nostaa sokereita jatkuvasti ja tekee olosta kurjan. Tai vaikkapa noroviruksesta, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä sairaalahoitoon tai jopa hengen.

Kun verensokeri laskee, itsekin saattaa helposti ajatella: "tämä korjaantuu syömällä - no problem!". Tai jos sokeri on korkealla: "no otanpa vähän lisää lääkettä - no problem!". Harvempi ajattelee, että jos näin käy usein, seuraukset ovatkin paljon vakavammat.

Lyhyesti: hypoglykemiaksi nimitetään tilannetta, jossa verensokeri laskee liian alas (< 4 mmol/l). Tämä korjaantuu syömällä jotain hiilihydraattipitoista - no problem! Mutta vaarana liian useissa hypoissa on, että matalan sokerin tuntemukset saattavat kadota, jolloin insuliinishokki eli tajuttomuus on todennäköisempi. Jos shokki iskee, ei auta olla yksin kotona.. Nimim. olen sinkku, asun yksin, apuva!

Itselläni matala verensokeri aiheuttaa mm. väsymystä, holtitonta kikatusta, tärinää, hikoilua ja/tai ajatuskatkoksia. Hypoglykemian aikana ja n. tuntiin sen jälkeen ei esimerkiksi saa ajaa autoa, ja tämän takia ammattikuljettajaksi ei passaa haaveilla ryhtyvänsä diabeetikkona.

Korkealla oleva verensokeri (> 6-7 mmol/l) korjaantuu ottamalla lisää insuliinia - no problem! Liian korkea verensokeri (jatkuvasti yli 15 mmol/l) synnyttää ketoaineita eli happoja, jotka muodostuvat elimistöön insuliinin puutteen takia. Insuliinin tehtävä on viedä sokeri solujen energiaksi - jos insuliinia ei ole, sokeria ei voi hyödyntää, ja vararavintona käytetty rasva palaa epätäydellisesti. Tästä aiheutuu happomyrkytys.

Korkean verensokerin oireita ovat mm. jano, väsymys, pissahätä, vetämätön olo, ajatusten tökkiminen, paha olo ja kylmyys. Itse olen yleensä ärtynyt ja levoton, jos sokeri on korkealla. Väsymys sen sijaan aiheuttaa aikaansaamattomuuden tunteita ja jopa lannistuneisuutta. En onneksi pysty nukkumaan, jos verensokeri on yli 8 - korkea sokeri aiheuttaa siis myös huonoja yöunia!

Kumpi on pahempi tila? Hetkellisesti matala verensokeri on vaarallisempi, koska se voi aiheuttaa isompaa tuhoa nopeammin. Pitkällä aikavälillä taas korkea verensokeri aiheuttaa lisäsairauksia, joten sitäkin saa välttää ihan tosissaan.

Diabeetikon elämän ymmärtäminen ei ole kovin helppoa. Mutta tästä lähtien tiedätte, että pistäminen on ihan normaalia! Tavallisesta poikkeava käytös taas ei. Tarkkailkaa siis meitä kuten tarkkailisitte ketä tahansa muutakin, mutta vähän valppaammin :)