Helppo nainen, helppo elämä

"Olisipa kaikki yhtä helppoja kuin sinä!" - kommentti, jota tykkään kertoa ihmisille sopivan hetken tullen. Ja mihinkäs muuhunkaan kommentti liittyisi kuin silmänpohjakuvauksiin: hoitaja, joka ottaa kuvani, sanoi näin minulle, kun kävin kuvattavana pari vuotta sitten. Jäi mieleen ja hymyilyttämään, koska kommentti oli niin vilpitön, aito, ja silti ei sopinut tilanteeseen yhtään...

Aika mauton aloitus, sori. On vaan niin kiva tietää, että kaikkien silmänpohjakuvat eivät onnistu yhtä helposti: tipat silmiin, 10 min istuskelua, pimeään huoneeseen, pää telineeseen, kamera ottaa kuvat ja homma on siinä.

Siis kiva mulle. Ei kiva niille, joille tipat eivät tehoa kerralla, vaan niitä tiputellaan silmiin useampia kertoja (kirvelee muuten aika ikävästi!). Tai niille, joiden kuvat eivät onnistu ekalla räpsäyksellä, vaan silmä on liian kiinni tai pää heilahtelee tai... En edes tiedä, mikä kaikki voi mennä pieleen, mutta mä olenkin helppo nainen!

Enivei, diabeetikkona käyn säännöllisesti silmänpohjakuvauksissa. Lyhyesti sanottuna: kuvia otetaan, jotta pystytään ennakoimaan yksi diabeteksen lisäsairauksista: diabeettinen retinopatia. Aiemmin kuvia otettiin joka toinen vuosi, mutta koska lääkäri on bongannut kuvistani silmänpohjamuutoksia, käyn nykyään kerran vuoteen.

Mitä kuvauksessa tapahtuu?
Valmistautukaa hyvin tieteelliseen selitykseen.

Hoitaja tiputtaa molempiin silmiin tippoja, jotka saavat pupillit laajenemaan ja jotenkin lamauttavat silmän niin, että lähinäkökyky katoaa. Lähinäöllä tarkoitan siis sanotaanko 0-50 cm etäisyyttä silmistä. Kaikki sillä etäisyydellä oleva näkyy todella sumeana. Tarkkanäköiselle ja silmälasittomalle tosi outo tunne, kun ei voi tarkentaa katsettaan lähelle!

Noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen hoitaja käy katsomassa silmät - jos pupillit ovat sopivan laajentuneet, voidaan kuvaukset aloittaa. Jos eivät ole, laitetaan lisää tippoja.

Kuvauksia varten huone pimennetään. Kuvattava laittaa päänsä alla olevan näköiseen pömpeliin ja tuijottaa vilkkuvaloa laitteen sisällä. Hoitaja räpsäisee kuvat molemmista silmistä kirkkaan salamavalon kanssa, jesjes! Kuvat tallennetaan koneelle ja lääkäri kertoo tulokset seuraavalla diabeteskontrollikerralla.

Silmänpohjakuvauslaite

Kuvausten jälkeen

Kuvauksen jälkeen silmä näyttää siltä kuin henkilö olisi aineissa. Pupilli on valtavan iso myös pimeässä ja silmät ovat niin valonarat, että niitä joutuu siristelemään työkseen - varsinkin aurinkoisella ilmalla. Kiitän vallitsevia sääolosuhteita siitä, että tänään pääsin kotiutumaan sateisessa ja synkässä säässä! Siltikin jouduin käyttämään aurinkolaseja häikäisyn estämiseksi.

Pupilli kuvauksen jälkeen - kuva otettu luonnonvalossa päivällä

Oma lähinäköni alkaa palautua noin tunti kuvauksen jälkeen. Pupillit sen sijaan eivät ole palautuneet vieläkään, kuvauksesta on nyt aikaa 5½ tuntia. Eiköhän ne tässä illan mittaan...

En mielelläni lähde ihmisten ilmoille kuvauspäivän iltana, koska valo ärsyttää silmiä niin pitkään. Vaikka toisaalta olisi siistiä lähteä esittelemään narkkarisilmiä ja leikkimään vihaista - kerrankin olisi edes fysiologisesti uskottava :P

Kuski vai ei?

Ohjelappusessa sanotaan, että silmätippojen käyttö saattaa vaikeuttaa autolla ajoa 2-3 tuntia kuvauksen jälkeen. Nuorempana en uskaltanut ajatellakaan, että ajaisin kuvauksista kotiin. Sain aina jonkun kuskiksi - jos en muuta niin bussikuskin. Tai saatoin kävellä kaupungille odottelemaan kyytiä.

Nykyään, vaikka olisi aurinkoistakin, saatan hyvinkin ajaa autolla kotiin. Syy 1) ei tarvitse kävellä kirkkaassa ilmassa vaan pääsee suljettuun koppiin istumaan. Syy 2) ei tarvitse odotella kuskia ja kärsiä valosta, vaan pääsee suoraan pimeään kämppään kulkematta valoruudun kautta.

On totta, että silmät ovat niin arat valolle, että niiden auki pitäminen on auringonpaisteessa tuskaa. Joudun siristämään niitä jo loisteputkivalonkin edessä! Mutta kun matkaa on vain pari kilsaa (jos sitäkään), sen kestää.

Syy siihen, että rohkaistuin ajamaan autolla kotiin kuvauksista oli vanhempi herra, jolle juttelin aikoinaan sairaalan käytävällä tippojen vaikutusta odotellessa. Hän sanoi ajavansa kuvausten jälkeen mökille parin tunnin matkan. Ja silloin oli aurinkoinen keli! Päätin, että jos hän kykenee siihen, ehkä itse kykenen ajamaan 5 km kotiin. Nykyään matka siis vielä lyhyempi.

Tai ehkä ajan itse, koska en halua vastaanottaa apua keltään. Haluan pärjätä yksin, koska sinkkuna on pakko. Noh, jätetään nämä itsesäälijutut toiseen postaukseen ;)