Kun virta loppuu, pelko saa vallan

Tiedätte elokuvan "Mission: Impossible - Ghost Protocol". Tässäpä kuva "lempparikohtauksestani" leffassa: Tomppa Cruise meinaa tippua Burj Khalifan seinältä, kun kiipeilyhanskasta loppuu virta ja pito. Kuvan katsominenkin riittää siihen, että huimaa ja vatsan pohjassa tuntuu pahalta. Kyllä, minulla on paha korkean paikan kammo.

http://www.imdb.com/media/rm3173233408/tt1229238?ref_=ttmi_mi_all_sf_10

Kävin aikoinaan katsomassa kyseisen elokuvan teatterissa. Onneksi esitys ei ollut 3D:nä - en pystynyt katsomaan kohtausta edes lättä-screeniltä tärisemättä ja hikoilematta. Käteni olivat jääkylmät, mutta hikoilivat. Pelkäsin hemmetisti. Kesti jonkun aikaa palautua tunteesta.

Diabetes aiheuttaa myös pelkoa. Pelkoa siitä, että verensokeri laskee äkillisesti, eikä sitä pysty korjaamaan. Pelkoa siitä, että ei hoida itseään hyvin, ja sairastuu vakaviin lisäsairauksiin. Pelkoa siitä, että jää ulkopuoliseksi, koska tarvitsee säännöllisempää elämää kuin muut nuoret aikuiset.

Korkean paikan kammo ja diabeteksen aiheuttama pelko eroavat siinä, että diabetespeloista ei täysin pääse eroon koskaan. Korkean paikan kammossa pelko vaivaa vain korkeilla paikoilla (tai niitä katsoessa), ja sellaisia tilanteita pystyy halutessaan välttämään. D-pelko ei ehkä ole niin näkyvää, fyysistä ja intensiivistä kuin korkean paikan kammo, mutta siitä kärsii jatkuvasti. Hetkittäin sen voi unohtaa ja hetkittäin se kymmenkertaistuu. Eroon siitä ei pääse.

Pahin pelkoni on kokea niin paha hypoglykemia, etten pysty enää pitämään huolta itsestäni. Kuten kerroin toisessa postauksessani, se on pari kertaa tuntunut olevan todella lähellä. Tiedän, että on diabeetikkoja, jotka ovat kokeneet ko. tilanteen, jopa monta kertaa. Olen siis onnekkaiden joukossa. Lisäsairaudetkin pelottavat, mutta niihin onneksi saa hoitoa ja niiden pahenemista voi ehkäistä hyvällä hoitotasapainolla. Yksin asuvalle yölliset hypoglykemiat ovat paljon vakavampia juttuja - entä jos jonain yönä menetän tajuntani enkä enää herääkään?

Kehuskelematta totean olevani hyvä hallitsemaan mieltäni. Pystyn olemaan rauhallinen ja tekemään järkeviä päätöksiä hankalissakin tilanteissa. Jos joku on ilkeä minulle, pystyn siirtämään ärtymyksen tunteet sivuun ja käyttäytymään hallitusti toista kohtaan. Haluaisin myös todeta olevani diabetespelkojeni yläpuolella ja hallitsevani niitä, mutta niin ei ole.

Nimim. kämpässä 26 astetta lämmintä, tuuletin puhaltaa suoraan minua kohti ja alan olla kylmissäni. Mutta en sammuta tuuletinta ihan vielä. En halua ottaa riskiä, että Lantus imeytyy liian nopeasti näin kuumassa ja koen taas saman kauheuden, jonka koin viime kesänä. En halua kokea sitä enää ikinä.